Running in a winter wonderland

Minkälainen masokisti sitä pohjimmiltaan pitääkään olla, kun viitsii asua Suomessa? Lokakuusta tammikuuhun on jatkuvasti väsynyt. Neljä kuukautta kahdestatoista, se on aika paljon.

Meneillään oleva talvi ei todellakaan ole ollut paras mahdollinen. Suunnistusmahdollisuudet ovat tosin olleet hyvät, mutta itse vaihtaisin ne kyllä mielelläni kunnon hiihtokeleihin. Kaikkein ärsyttävimpiä ovat kuitenkin Vaasassa tällä hetkellä vallitsevat olosuhteet: parin sentin lumipeitteen ja pienen pakkaskelin jälkeen sataa vettä, ja seurauksena on peilikirkas jää pyöräteillä. Hyvä kun selviää kaatumatta kotiovelta auton ratin taakse. Harmi vaan, että tämä liikuntamäärä ei kasvata kuntoa kovin tehokkaasti.

Kropan jumitilasta voisi päätellä, että treeniä on tullut tehtyä ylenmäärin. Hieroja aukaisi keskiviikkona selästä vähintään kymmenen nikamalukkoa. Helpotti muuten kummasti.

Onneksi tulevana viikonloppuna on luvassa juhlahumua normaalin arjen keskelle. Mikon isoveli uunituoreen vaimonsa kera järjestää Turussa "hääjuhlan". Lainausmerkeissä sen takia, että vihkiminen tapahtui noin kuukausi sitten Thaimaassa. Ennen Rastikarhujen Jämin leiriä luvassa on myös yhdet kolmekymppiset, ja sitten maaliskuun puolessa välissä Annit lähtevät Hiisirastin matkassa Madridiin.

Kuukauden sisällä pitäisi myös päättää, että vietänkö Vaasassa vielä seuraavat 6 kuukautta vai siirrynkö tuoksi ajaksi lähemmäs kotiseutua. Hyviä ja huonoja puolia löytyy molemmista vaihtoehdoista. Molemmmat ovat kuitenkin väliaikaisia ratkaisuja, ja siksi päätöksen tekeminen on vaikeaa.

# lähettänyt Anni K @ 10:17