Kisaviikonlopun jälkeen vuorossa oli hidasvauhtinen pitkä suunnistus, jonka moni tekikin kävellen. Maasto oli mukava, aurinko paistoi ja mäkien kiipeäminen palkittiin hienoilla näkymillä.

Jossain vaiheessa yksi vuokra-autoistamme joutui pienen ilkivallan kohteeksi (katso oheinen kuva). Sivuvilkkujen lisäksi kelpasivat tuulilasinpyyhkijät edestä ja takaa. Tai siis tarkemmin sanottuna edestä kelpasi vain toinen pyyhkijä, tietenkin se kuskin puoleinen.

Tässä vaiheessa leiriä espanjan kielen taitommekin alkoi jo karttua niin, että huoneen avaimen pyytämiseen ei tarvittu sormia. Erään paikallisen asukkaan kymmenen minuutin jutustelu meni silti vielä lähes kokonaan yli ymmärryksen. Onneksi Johannes lainasi meille matkasanakirjaa, josta viikon aikana opiskelimme tukun hyödyllisiä ilmauksia.

Leiri avattiin räväkästi suuntaamalla heti suoraan kisoihin hakemaan tuntumaa paikallisiin maastoihin. Läheisten vuorten toisella puolen El Espinarissa järjestettiin muutamaa viikkoa aiemmin kuolleen Martin Kronlundin eli suunnistuksen Espanjaan tuojan muistokilpailu. Ajo-ohjeet olivat norjaksi ja vieläpä melko suurpiirteiset, joten päädyimme harhailemaan hyväksi toviksi tämän pikkukaupungin kapeille kujille ja lähiympäristön laidunmaita halkoville pikkuteille. Aiemmin matkaan lähteneiltä autokunnilta saimme helpottovaksi tarkoitetun vinkin: ”Ensimmäinen tiehaara vasemmalle!” Eipä auttanut, vaan päädyimme vielä kauemmas. Lopulta päätimme vain suunnata kohti kaukaisuudessa siintäviä vuoria ja metsää, ja tulihan sieltä lopulta vastaan rautatieasema ja opasteet. Lukuisten uukkareiden jälkeen siis löysimme kuin löysimmekin ajoissa perille kisakeskukseen.

Tunnelma oli kodinkas ja toi mieleen lähinnä suomalaiset peräkylän pikkukansalliset, vaikka osallistujia oli noin tuhat. Paikalla oli yksi maaliteltta ja pieni suunnistustarvikeliikkeen koju. Hämmästystä herätti erityisesti Suomessa minimivaatimuksiinkin kuuluvan vessan puuttuminen, oltiinhan sentään leirintäalueella. Tämän puutteen huomasikin sitten ikävästi lähipusikoista.

Lauantaina suunnistettiin pitkät matkat. Maasto oli pääosin erittäin nopeaa mäntymetsää melko suurilla korkeuseroilla. Välillä käytiin hieman pikkutarkemmilla kallioalueilla ja tiheikköisemmillä rinteillä. Erityisesti jäi mieleen aidan alituskohdat. Karttaan merkityt aidanläpäisykohdat olivat siis pienehköjä (ehkä 50x50cm) aukkoja maanrajassa, josta ryömittiin läpi. Täytyypä tunnustaa, etten itse välttämättä olisi ihan heti tuota tajunnut, vaan etsinyt porttia taikka tikapuita aidan yli. Onnekseni näin kuitenkin paikallisen suunnistajan pujahtavan sulavasti aukosta. Suunnuntaina oli ohjelmassa keskimatkat. Maasto oli edellistäkin päivää nopeampaa. Lähinnä ladottiin suoraan suunnalla niin kovaa kuin suinkin kintuistaan pääsi. Suunnistustuntuma oli vielä hieman hakusessa talven jäljiltä oudossa maastotyypissä, eikä se menokaan niin kovin lennokasta edellispäivän matkustelun jäljiltä ollut, mutta melko tyydyttävästi kisoista kuitenkin selvisimme.

Ja leiriraportti jatkuu taas maanantaina.

- Anni H

2 x Anni leireilivät muutaman Hiisirastilaisen kanssa Guadarramassa lähellä Madridia 14.-23.3.2008.

Jokainen oli itse huolehtinut lentolipuista, joten matkareittejä oli monia. Anni K lensi Pariisin kautta, ja ennakkoaavistusten mukaisesti ruumassa ollut laukku jäikin sitten Roissy-Charles-de-Gaullen hyrrään pyörimään. Tapahtuma ei ollut mitenkään yllättävä, koska myös matkustajille väi vaihtoaikaa niukasti. Näissä olosuhteissa hermot olivat kireällä, kun turvatarkastuksessa ensimmäinen heppu yritti hymyillen saada aikaiseksi keskustelua (pitäen samalla tarkistuskorttia kädessään, tietenkin), ja toinen heppu marssitti laitteiden läpi kolmasti. Joka kerta yhtä vaatekappaletta alastomampana. No, eipä tarvinnut jonottaa portilla.

Anni H lensi Wienin kautta. Maisemat olivat kuulemma mukavat, ja tavaratkin tulivat perille normaalisti.

Vuokra-autot otettiin alle Madridin lentokentältä. Rastikarhut saivat kuskikseen Faben (vakuutan siis vielä, että autokoulun mainitsemiseen ei ollut mitään syytä :). Sakun kyyditettävänä olivat Jani ja Juha. Kolmas auto, jossa ratin takana istui Petteri, olikin jo päässyt lähtemään aikaisemmin. Siellä pelkääjän paikoilla olivat Päivi, Lasse ja Johannes.

Hotelliin (Hostal Piquio) saapumisen jälkeen vuorossa olikin lyhyt verryttelylenkki. Ja sitten illallinen, mikä ei tarjonnut kovinkaan pehmeää laskua Välimeren ruokakulttuuriin. Alkuruuaksi näet eteen iskettiin lautasellinen pelkkiä sieniä.

Huomenna sitten lisää juttua kisoista (XXI Trofeo Internacional de orientación Martin Kronlund).

Eilen kotiovellamme oli liuta noitia. Onneksi muistin olevan palmusunnuntain, enkä joutunut selittelemään tilannetta itselleni sen pidempään, vaikkakin olinkin nauttinut edeltävänä iltana yhden saunaoluen. Osasivatpa vielä virpoa yhteen ääneen ja toivottaa terveyttä, joten jospa tässä vanhat rasitusvammat olisivat historiaa. Palkitsin nokinenät heti suklaamunilla, ettei tarvitse vanhan perinteen mukaan tulla viikon päästä palkkiota noutamaan. Saattaisinhan olla vaikka suunnistamassa.

Pääsiäinen on kristillisen kirkkovuoden juhla, mutta se on myös suunnistusajanlaskussani aina suunnistuskauden alku. Tänä vuonna tosin pääsiäinen on aikaisin, joten kilpailukalenteri ei tarjoakaan nasterikansan aloittajaisia, vaan suksikansan päättäjäiset Lapin Lumirasteilla. Ja niitä en ole kalenteriini rustannut vielä kertaakaan. Mutta pääsiäinen tarjoaa pari ylimääräistä lomapäivää ja ne voisi käyttää kuitenkin suunnistuksen hyväksi. Metsäänmenoa lumitilanne ei tänä pääsiäisenä suosi ainakaan Pirkanmaalla, jonne talvi on vihdoin saapunut. Pitkä juoksulenkki poluilla tai hyvä mäkiharjoitus kohottaisivat kuntoa kyllä molemmat. Tai sitten voisi säästää jalkoja ja nauttia koko talven odotuttaneista loistavista hiihtokeleistä. Joka tapauksessa palkintona odottaa yksi trulleilta ylijäänyt suklaamuna.

-Tiina

Tällä viikolla olen havahtunut kevään tuloon. Enää ei ole aivan pilkkopimeää kouluun mennessä ja sieltä tullessa. Koulussa kaikki ovat alkaneet puhua jo kesästä ja ensi syksystä. Hassua, miten nopeasti talvi vaihtuu kevääksi. Vielä viikonloppuna hiihdeltiin talvisissa maisemissa ja mietittiin, pukeako päälle yhden vaiko kaksi craftia. Nyt aurinko paistaa jo ihanan lämpimästi ja ojien varsilla keltaisina täplinä kukkivat leskenlehdet piristivät lenkkiä.

Viikonloppuna siis leireilimme minä ja Matleena Uudenmaan av-ryhmän mukana Vierumäellä. Hyvien ja monipuolisiten harjoitusmahdollisuusien sekä herkullisen ruokapöydän äärellä olisi hyvin voinut olla pidempäänkin. Lauantaina ladut olivat loistavassa kunnossa. Pikkupakkasessa oli kiva hiihdellä nautiskellen lumisessa metsässä. Sunnuntaina kaikki olikin sitten toisin. Lämpötila oli kivunnut plussalle, eikä voitelu kosteassa kelissä oikein onnistunut. Lisäksi latumestari tuntui nukkuneen pommiin, sillä jouduimme itse avaamaan latumme umpihankeen. Tai ehkä me olimmekin vain yli-innokkaina liian varhain liikkeellä? Laajan latuverkoston koluamisen ohella pelattiin myös sählyä, sekä juostiin lyhyitä vetoja.

Pikkuhiljaa alkaakin jo olla aika kaivaa suunnistuskengät ja kompassit talvisäilöstä ja suunnata lumettomiin maastoihin muistelemaan suunnistuksen saloja. Pääsiäisen seudulla Heli leireilee maajoukkueen matkassa Keski-Euroopassa, Annit suuntaavat Madridiin ja Matleena Satakunnan av-ryhmän mukana Paimion kallioille. Muut keskittyvät itsenäiseen kunnonkohotukseen ulkoillen ja suklaamunia popsien kotimaisemissa. Huhtikuun alussa onkin sitten vuorossa seuran oma kevätleiri Liedossa. Leirikertomuksia on luvassa, kunhan on ensin palattu kotiin, pesty pyykit ja aika ehtinyt kullata, toivottavasti kuitenkin vähäiset, pummit.

Huh.

Melkoista säätämistä tämä elämä tällä hetkellä.

Kiire luo kiirettä. Äkkiä sitä huomaa olevansa melkoisessa oravanpyörässä. Siis sellaisessa, että koko ajan meinaa sinkoutua seinälle kun ei enää tunnu pysyvän vauhdissa mukana.

Onneksi näin ei ole vielä käynyt, mutta painon voi surutta laittaa sanalle vielä.

Töissä on kiire, yhdistystoiminta vie osan ajasta, kaverille luvattu juttu on myöhässä aikataulusta, auto pitäisi katsastaa, lenkille pitäisi ehtiä, ruokakaupassa ei kukaan ole käynyt viikkoon ja viimeistä imurointikertaa en edes viitsi paljastaa.

Ja jäljelle jäävä aika meneekin sitten muuton suunnittelussa ja valmistelussa. Huhtikuun ensimmäisestä päivästä lähtien seuraavat 6 kuukautta tulen asumaan Raumalla. Muuttaminen on äärimmäisen stressaavaa hommaa, varsinkin kun tavaraa tuntuu olevan a) hajallaan vähintään 3 eri paikassa b) aivan liikaa c) aivan liikaa. Itselläni on paljon astioita ja kirjoja, joista kummistakaan en hennoisi helposti luopua. Mikolla taas on epämääräisiä paperipinoja ja mappeja, joiden sisällöstä kenelläkään ei ole tietoa. Kun monen vuoden ajan vain lisää papereita "käyn nämä sitten joskus läpi"- pinoon, niin isostakin kirjahyllystä loppuu tila jossain vaiheessa.

Uskon kuitenkin, että lopussa kiitos seisoo, kun vain malttaa hankkiutua eroon turhasta tavarasta. Hyvä lajitteluvinkki löytyy esim. täältä.

Toisaalta annan itselleni papukaijamerkin siitä, että olen aloittanut valmistelut ajoissa. Muutto on 4 päivää Espanjan leirin jälkeen, joten siinä ajassa ei enää tehdä ihmeitä.

Vaasassa pääsee muuten vielä hiihtämään, vaikka latujen kunnossa ei ole hurraamista. Eilen jaksoin luistella tunnin, tosin meni enemmän tasatyöntötreenin puolelle huonon luiston takia. Viime viikolla kävin myös AV:n testijuoksussa karhuhallissa. Oli se melkoista tahkomista. Vauhti näyttää meikäläisellä olevan vakio, oli matka sitten 3, 4 tai 5 kilometriä. Toki tiedän keinoja, joilla tämän asian voisi korjata, mutta niiden toteutus käytännössä on jostain syystä aina niin vaikeaa. Onneksi suunnistus tapahtuu (vielä, ainakin suurimmaksi osaksi) metsässä.

- Anni