Se EM-keskimatka

Lähtöfiilikseni kilpailuun oli lopulta positiivinen, sillä jo pääsy viivalle oli upeaa. Flunssan takia terveystilanne piti arvioida vasta kisa-aamuna ja se riitti nipin napin turvalliseen osallistumiseen. Viimeiset päivät ennen kilpailua olivat menneet alakuloisissa ja köhäisissä tunnelmissa, joten juoksuvireestä oli odotettavissa nihkeää. Valmistauduin kestämään sen parhaani mukaan: 35 minuuttia on siedettävä mitä tahansa fyysistä juoksutuntumaa ja keskityttävä tekemään parhaansa valmistautumisia miettimättä. 35 minuuttia ja EM-kisat olisivat osaltani ohi, joten aika olisi käytettävä parhaalla tavalla.

Verryttelyssä oli vaikeaa saada kroppaa hereille, lihakset tuntuivat flunssan löysentämiltä. Tein vain lyhyen lämmittelyn, mutta työstin nopeaa liikekykyä jalkoihin: spurtteja, hyppyjä. Ja näillä mennään.

Reittipiirroksen seuraaminen auttaa suorituksen analysoinnin lukemisessa.

K-1: Lyhyt ykkösväli, suunnalla suon yli. Tarkistan ensimmäisellä harjanteella suuntaa huolella ja kahteen kertaan. Ylitän suon uraa pitkin ja tulen rastiharjanteelle. En saa kiinni kumpareista, mutta pakko olla rastin kohdalla. Ylitän harjanteen ja kumpare näkyykin edessä, siis sinne. Mutta ei lippua! Ei lippua! Nopeaa kartanlukua, mahdotonta saada kiinni varmasti, mutta luultavimmin olen paljonkin vasemmalla toisella kumpareella, voi sentään. Juoksen harjanteen reunaa rastille. Todella heikko alku. (Virhe 30s.)

1-2: Pummi painaa ohimoita, juoksu ei kulje. Kompuroin suon läpi suunnalla ja kiireellä, kangas alkaa näkyä. Aukea, jota oletan rastiväliviivan alla olevaksi, näkyy reilusti oikealla joten korjaan sinne, mutta polun takaa eteen nousee yllättäen avoin iso harjanne. Siis korjasinko toiselle viivan oikealla puolella olevalle aukolle? Nousen rinnettä ja varmistan useasta käyrämuodosta. Joo käännyin oikealle. Korjaan takaisin vasemmalle, ei suju, taas pieni virhe, ei tästä tuu mitään.

2-3: Reitinvalintaa ja paha rasti epämääräisellä suoalueella. Polulla en saa vitosvaihdetta päälle, meno ei tunnu lennolta, ja ajatukset harhailevat loppuradan silmäilyssä. Apua, missä kohtaa olen polulla? Luen huolestuneena vauhdissa kiinni kumpareista, mutten ole täysin varma lähtiessäni polulta, lähdinkö mistä piti. Heti pieneltä harjanteelta saan kuitenkin varmistuksen, olen juuri oikeassa kohtaa. Täysillä kohti rastiharjannetta, tulen oikeaan kohtaan ja lipulle.

3-4: Kahlaan suota, vettä on puoleen sääreen. Edellä lähtenyt ranskalainen näkyy suon toisella laidalla. Saavutan hänet rastille.

4-5: Kumpareiden lukua ja suuntaan tukeutumista. Rastia lähestyessäni en näe heti oikeaa kumparetta, vaan olen hieman vasemmalla ja näen pienen harjanteen. Rasti löytyy takaviistosta.

5-6: Mukavaa käyräsuunnistusta kankaalla. Luulin välin menneen mainiosti, mutta rastiväliaikojen perusteella polkua olisi pitänyt juosta pidempään, sillä pohja kankaalla oli kuitenkin pehmeä.

6-7: Päätän kiertää hieman oikealta lyhentääkseni suolla kahlattavaa matkaa, suot kun ovat kovin raskaita märkinä. Juoksen suunnan avulla rastia edeltävälle polulle, ja oletan olevani suunnilleen rastin kohdalla. Harjanteelle noustessa paikantelen itseäni, muttei se tahdo onnistua, ei täsmää. Yhtäkkiä edessä näkyy selkeä, avoin nenä, mitä ihmettä! Löydän kartalta reippaasti vasemmalta täsmäävän paikan. En kai ole siellä... Luen maastoa ja karttaa, joo siellä ollaan, ei hyvä. Ei auta kuin juosta lähes poikittain harjanteen viertä rastille, jonka nähdessäni olen helpottunut, sillä olin yhä epävarma sijainnistani.

7-8: Polulle ja ajouraa. Päätän mennä ajouran mutkasta suoraan rastille. Katson suuntaa tarkkaan ja edessä näkyy matala kumpare, siis sinne. Ei lippua. Näkyy toinen kumpare, sille, ei edelleenkään lippua. Kompassista päättelen olevani liikaa vasemmalla. Juoksen hieman takaoikealle ja näen rastin. (Rastiympyrän vasemmalla puolella oli matalia kumpareita, jotka eivät olleet kartalla - niitä oli moni muukin käynyt ihmettelemässä.)

8-9: Kas tullaan jo yleisörastille, eikä sen jälkeen ole kuin lyhyt matka maaliin. Pakko saada puristettua lisää vauhtia, vaikka väkisin.

9-10: Kuulen olevani johdossa, se lisää hieman fiiliksiä, vaikka ennakkosuosikithan lähtevät vasta jälkeeni (olin karsinnassa 6.)

10-11: Siitä vain uraa ja supan reunaa lipulle.

11-12: Kovapohjaista kangasta. Juoksen suunnalla minkä lähtee. Toisella polulla luen täydessä vauhdissa kiinni. Polun ylitettyäni luen maastoa kaukana edessä, näkyvyys on hyvä. Luen maastoa kuitenkin hieman väärin, ja yllätyn ollessani niin lähellä rastiharjannetta vasemmalla linjalla. Jatkan harjanteen reunaa rastille.

12-13: Rinne alas ja avosuon päästä rastiharjanteelle, jota pitkin vasemmalle ja lipulle.

13-14: Uraa tiheikköön. Tulen pienelle avosuolle, jolla on rasti. Luulen olevani rastin eteläpuolella pienellä suolla ja korjaan hieman vasemmalle kohti rastikumpareikkoa. Tulen mäelle, sen takana on rasti pistekumpareessa. Ei näy kumparetta, rastista puhumattakaan. Mitä ihmettä! Paniikki! Luen kuumeisesti maastoa ympäriltä, siirryn lähemmäs edessä näkyvää harjannetta kohti paikallistaakseni siitä. Ei meinaa onnistua. Lopulta päädyn siihen, että olen liikaa vasemmalla ja säntään rastia kohti. Ja tulen lipulle. Jälkikäteen tajusin suorastin olleenkin hieman isommalla avosuolla rastiväliviivan alla, mikä selittää virheeni vasemmalle. (Virhe 30s.)

14-15: Polkua harjanteen yli. Myös karsinnassa juostiin kangasta tästä kohtaa, joten paikannan jo kaukaa hiekkaisen, tutun kumpareen. Helppous meinaa kuitenkin tehdä tepposet, kun ajatus katkeaa hetkeksi. Olen lähdössä rastille tasoa liian alas. Huomaan asian kuitenkin viime hetkellä ja jatkan rinnettä lipulle. Joku edellä lähtenyt näkyy leimatessani matkalla kohti viimeistä. Juoksen vain suunnalla kohti selkää ja peltoa. Leima ja loppukiri.

Maalissa lopussa lähteneiden odottelu on piinallista. En oleta juoksun riittävän palkintopallille, mutta yksi toisensa jälkeen jää väliajoissa selvästi taakse, ja jopa mitalimahdollisuus alkaa vaikuttaa hyvältä. Erityisen inhaksi kilpailijoiden odottelun tekee rastin 14 virheeni, sillä yleisörastilla erot ovat pieniä, ja vaikuttaa siltä, että ilman tuota hölmöilyä voisin jopa voittaa. Lopputulos on kuitenkin upea, mutta aluksi myös uskomaton: vielä pari päivää aiemmin olin lähes varma, etten pysty edes osallistumaan kisaan. Olin jo ehtinyt päivittelemään esikisoissa käynnit ja omat Latvian leirit turhiksi ja kiukutellut kämppikselleni Terolle parhaani mukaan (ja se on muuten paljon). Mutta tässä sitä vaan euroopanmestarina saa jäädä jännittämään Teron suoritusta! Voittoa makeampaa ei ole kuin kaksoisvoitto ja sen voittaa vain kolmoisvoitto! (Tuplavoiton myötä voi jopa päätyä suoraan tv-lähetykseen miekkailemaan.)

Mitä opin (jälleen kerran)? Virheet eivät ole niin suuria, miltä maastossa tuntuu. Tuntuma juoksuvireestä ei vastaa todellista vauhtia, eikä suorituskyky ole viimeistelyistä kiinni. Sen sijaan huono juoksuvire rassaa aivan älyttömästi päätä ja vie ajatukset helposti liikaa jalkoihin ja vauhtiin, eli pois suunnistuksesta.

Mitenköhän olisi käynyt ilman sairastelua? Olisinko suurempien paineiden myötä sortunut liian täydellisen suorituksen tavoitteluun ja liikaan kiireeseen vaativassa, osin epämääräisessä ja pienipiirteisessä maastossa? Ehkä, ehkä en.

- Heli

# lähettänyt Anni K @ 14:33