Kausi 2008

Keväällä vaikutti siltä, että tänä kesänä tulen pitämään suunnistusrintamalla hauskaa. Harjoittelukausi oli sujunut mainiosti, paremmin kuin koskaan aiemmin: Yksikään Suomen ärhäköistä flunssa- tai vatsatautiviruksista ei minuun ollut tarttunut, ja olin ollut myös ulkomaisten pöpöjen saavuttamattomissa leireillä. Mainittavia vammojakaan ei talven aikana ollut. Harjoittelu oli edennyt nousujohteisesti niin määrän, laadun kuin motivaationkin suhteen kohti kevättä. Ensimmäisissä kilpailuissa suunnistus pysyi kasassa, ja vauhtikin oli hyvää huolimatta vielä suuresta harjoitusrasituksesta.

Hauskuus loppui Tiomilan jälkeen, kun sairastuin flunssaan. Ehdin kuitenkin parantua ja valmistautuakin EM-kisoihin sairastuakseni siellä toiseen flunssaan. Onneksi ehdin juosta ennen tautia sprintin, mutta heti sen maalissa tauti tuli päälle ja vauhdilla. Kisat näyttivät olevan osaltani ohi, mutta pääsin sittenkin rimaa hipoen turvalliseen starttikuntoon keskimatkalle. Jälkikäteen ajateltuna europaanmestaruus keskimatkalta pelasti kautta saavutuksellisesti, vaikka itse suorituksen tekeminen vielä puoliflunssaisena oli kaukana urheilunautinnosta.

EM-kisojen jälkeen katse kääntyi reippaana MM-kisoihin. Seuraava kilpailuni oli Huippuliiga Orivedellä, missä kaaduin alamäessä kasirastin jälkeen kunnon kuperkeikat. Kisan jälkeen oikea olkapää särki jonkin verran, mutta sattuuhan noita pikku tällejä, ja epäilin vaivaa harmittomaksi pikku venähdykseksi. Kännykkäkisoista kipu lisääntyi, ja Venlojen jälkeen olkapää oli jo huomattavan arka. Tuossa vaiheessa olisi pitänyt tajuta, että jotain on pahemminkin rikki, mutta lähdin vielä Norjaan maailman cupiin, jossa kisaaminen ei kuitenkaan olkapään kanssa onnistunut normaalisti.

Menin tutkimuksiin, ja diagnoosi oli tyly: nivelside revennyt irti luusta, jännevaurio, limapussintulehdus. Tässä vaiheessa nivel oli myös jo niin löystynyt, että olkapää oli silmin nähden väärässä kohtaa edempänä ja alempana kuin toinen, siis osin poissa paikoiltaan. Epäilin, mahtaako kausi olla osaltani ohi. Kuitenkin tulehduksen rauhoituttua olkapää tuli jälleen kivuttomaksi, ja lääkäreiden, tuen ja teippauksen avulla MM-kisaaminen näytti vielä mahdolliselta. Positiivisuutta ja tsemppiä oli vaikea saada päälle, kun joka tapauksessa en olisi parhaimmillani, mutta tuntui mahdottomalta luovuttaakaan.

Sain tehtyä viimeistelyharjoituksia tiejuoksuna, kuitenkin koko ajan ensisijaisesti olkapään rasittumista välttäen, jotta pääsisin aloittamaan MM-viikon ilman tulehdusta tai kipua. Vaikka vamma oli kestänyt juurikaan ärtymättä tieharjoittelua, oli maksimaalinen meno suunnistuskilpailuissa sille liikaa. Keskimatkan karsinnan jälkeen olkapää oli jo kovin arka, ja ennen kaikkea sitä tukevat lihakset aivan uupuneina, joten meinasin jo finaalin lähtöpaikalla luovuttaa. Päätin kuitenkin, että juoksen tänä vuonna vielä sen 35 minuuttia, vaikka mikä olisi, mutta aika toivotonta menoni oli.

Nyt odotan pääsyä leikkaukseen, jonka jälkeen on edessä pitkä tauko ja kuntoutus. Viimeiset kaksi kuukautta ovat tehokkaasti vieneet suunnistuksestani motivaation ja tekemisen meiningin ilon, kun itse asiaan ei ole päässyt keskittymään. Jatkoa ajatellen tuntuu hankalalta se, etten tiedä, mitä voisin tehdä toisin ja paremmin. Tässä on vältelty flunssaa hyvin pukeutuen, käsiä desinfioiden ja lisäravinteilla, mutta kuitenkin elimistön herkistyminen kilpailukuntoon tekee sen herkäksi myös flunssille. Kaikki taudit eivät ole vältettävissä millään vastustuskyvyllä, eivätkä pöpöjen reitit huomioi suunnistuksen kilpailukalenteria. Eikä kompastumiseni ollut vältettävissä, kai. Niin se on sitten laitettava kausi huonon tuurin piikkiin, jota osuu välillä itse kullekin. MM-kisoissa vatsatauti pilasi niin Tuomas Tervon, Antti Harjun kuin Mats Haldininkin mahdollisuudet, kuumetauti Riina Kuuselon kisat. Jospa meille kaikille sattuisi parempaa onnea seuraavalla kerralla. Sanna Heinosen kisatoivotus/-ohjeistusta lainaten: "hyväl tuuril sitte".

- Heli

# lähettänyt Anni K @ 22:47